*

Heidi Ekholm-Talas - Yrittäjän ja perheiden asialla politiikassa Äiti Yrittää valtuustoon

Henkilökohtainen kasvu

Talouspolitiikassa katse ruohonjuuritasolle

20170209-Työttömyys
Surkuhupaisaa on isojen poikien päätön keskustelu. Perä edeltä on latvasta puuhun noustu. Nyt katsellaan ympärille ja ihmetellään kuinka rumalta näyttää. Eipäsjuupastellaan siitä, näytttäkö enemmän vai vähemmän rumalta kuin silloin kun edellisen kerran hampaattoman politiikan tuloksia pällisteltiin. Korkealla maanpinnan yläpuolella puhutaan ja puhutaan, yhteiskuntasopimuksia tehdään. Valtiontaloutta ja verotusta kiristetään ja löysätään. Kummastellaan kun ei politiikka pure.

Mistä suomalainen saa kaipaamaansa kannustusta?

Helsingin Sanomat uutisoi vuoden viimeisenä päivänä "Suomalaiset kaipaavat kannustusta". Tutkimus kertoi tätä mieltä olevan 84% eli valtaosan vastaajista. Vastaajien joukosta erottui silti kaksi ryhmää, jotka pitävät menestymiseen kannustamista vielä muita ryhmiä tärkeämpänä: yrittäjät ja kokoomuksen kannattajat. Ihan mukavaa kuulua näihin molempiin, jotka haluavat kateuden sijaan enemmän kannustamista. Sitä tämä maa todellakin tarvitsee. Sikäli tutkimus kertoo mielenkiintoista dataa, että suuri osa koko väestöstä kaipaa kannustusta. Niin metsä vastaa, kuin siihen huudetaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä