*

Heidi Ekholm-Talas - Yrittäjän ja perheiden asialla politiikassa Äiti Yrittää valtuustoon

Kiitos Sokos eettisestä valinnasta

Luin ilolla Sokoksen päätöksestä jättää turkista sisältävät tuotteet pois valikoimista. Uskon valtaosan suomalaisista arvostavan päätöstä. Muutama keskustapoliitikko on nostanut kapinan ja yrittää organisoida boikottia Sokosta vastaan. Kuten Keskustan kuntapoliitikon Elina Lappalaisen kannanotto kertoo, myös sieltä suunnalta löytyy kannatusta Sokoksen valitsemalle linjalle. 

Eettisyys eläimiä kohtaan on nouseva trendi ja siitä on suuri kiittäminen sosiaalista mediaa. Aiempina vuosikymmeninä eläinten kohtelu on ollut piilossa, nykyisin jokainen näkee todellisuuden helposti. Siitä kiitos monille eläinsuojelujärjestöille kuten Animalialle ja Oikeutta eläimille järjestölle. Valtamedioilla on myös iso rooli ja on tärkeää, että asioista keskustellaan. 

Uskon Sokoksen päätöksen olevan hyvä erityisesti nuorten eli tulevaisuuden kuluttajien mielestä. Nuoret ovat tiedostavia ja selkeästi arvostavat eettisiä arvoja vanhempia sukupolvia enemmän. Vaikea kuvitella, että nykynuoret kulkisivat kettuturkikset kaulassa nyt tai tulevaisuudessa suurina massoina. 

Eettiset valinnat ovat rantautuneet ruoan puolella nyt myös isojen massojen luokse. Hesarin kuukausiliitteessä oli hyvä artikkeli lihattomuudesta. S-Ryhmän valikoimajohtaja Antti Oksa kertoo, että parisen vuotta sitten alkoivat mittarit värähdellä siellä täällä. Megatrendeinä nousi esiin eettisyys, ekologisuus ja terveellisyys. Vihis, Nyhtökaura ja Härkis viedään käsistä. "Onhan ennenkuulumatonta, että vegaanituote on päivästä yksi hittituote koko maassa" Oksa päivittelee jutussa. "Me nähdään, että nyt on tapahtunut iso alkurysähdys pitkäaikaiseen ja pysyvään kulutustottumusten muutokseen" Oksa kertoo. Tähän peilaten Sokoksen valinta turkistarhausta vastaan on luonteva ja kannatettava.

Tarvitaan rohkeita suunnannäyttäjiä. Marssin samantien päätöksestä kuultuani Sokokselle ostoksille hymy huulilla. Kannustan muitakin samaan. Turkki on kaunis ainoastaan alkuperäisen kantajansa päällä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat